Työharjoittelussa Injanilla

Inka ja Mari

Artikkelin on kirjoittanut Mari Mastokangas.

Suositusten kautta työharjoittelijaksi

Kiinnostuin Injan markkinointitoimistosta työharjoittelupaikkana saamieni hyvien suositusten perusteella. Yrityksen tarjoamat palvelut, WordPress-verkkosivut, hakukoneoptimointi ja avainsanatutkimukset, sopivat erinomaisesti työharjoitteluni sisältövaatimuksiin ja tukivat digitaalisen markkinoinnin ammattikorkeakouluopintojani. Omana haaveenani tulevaisuudessa on myös yrittäjyys, joten halusin kuulla kokemuksia ja ottaa oppia jo alalla toimivalta yksinyrittäjältä. Harjoittelu oli todella hyvä mahdollisuus hakea vahvistusta haaveilleni sekä inspiraatiota siihen, miten toteutan ne tulevaisuudessa.

Odotin harjoittelua innolla ja pienellä jännityksellä. Halusin päästä käyttämään opintojen aikana saamiani taitoja käytännössä, koska opin parhaiten tekemällä. Koin jo ensimmäisestä Teams-palaverista alkaen, että luonteemme ja työskentelytyylimme Inkan kanssa sopivat yhteen. Keskustelimme yhdessä työharjoittelun mahdollisuuksista ja huomasimme, että meillä on paljon annettavaa toisillemme. Injan tarjoaa minulle mahdollisuuden syventää osaamistani oikeiden asiakastöiden parissa. Minulla taas oli tarjota Inkalle monipuolista markkinoinnin osaamista sekä ahkerat apukädet syksyksi. Työskentelemme molemmat mielellämme etänä, joten sovimme yhdestä yhteisestä työpäivästä viikossa Nivalan Vau!Hausilla, ja muina päivinä pitäisimme yhteyttä viesteillä tai videopuheluilla.

Monipuolisia työtehtäviä ja uuden oppimista

Harjoittelijana pääsin tekemään todella monipuolisesti erilaisia työtehtäviä, joiden parissa sain sopivasti vastuuta ja haasteita. Työharjoittelun aikana tein verkkosivuja, hakukoneoptimointia, avainsanatutkimuksia sekä sisällöntuotantoa. Suurin projektini oli oma asiakastyöni: toteutin J. Arvola Service Oy:n verkkosivut alusta alkaen WordPressillä. Sivustolle tuli kuusi sivua, joiden värimaailman ja ulkoasun suunnittelin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Verkkosivujen tekstisisällöt toteutettiin yhteistyössä asiakkaan kanssa. Haastattelin asiakasta niitä varten ja kirjoitin puhtaaksi hänen toimittamiaan muistiinpanoja. Tämä projekti toi paljon uusia oppeja WordPressin käytöstä ja oli todella antoisa kokemus. Sain asiakkaalta ja Inkalta positiivista palautetta valmiista verkkosivuista, minkä jälkeen oli kyllä voittajafiilis!

Oman projektini lisäksi pääsin auttamaan myös muissa Injan verkkosivuihin liittyvissä asiakastöissä. Olen auttanut esimerkiksi siirtämään kuvia, tekstejä ja asiakasreferenssejä keskeneräisille verkkosivuille. Opintojeni aikana olen harjoitellut rakentamaan ja ylläpitämään WooCommerce-pohjalla olevia verkkokauppoja. Harjoittelussa pääsin hyödyntämään tätä taitoa lisäämällä tuotteita asiakkaan verkkokauppaan sekä keräämällä Excel-tiedostoon tietoja puuttuvista tuotetiedoista.

Työharjoittelun aikana olen päässyt tekemään avainsanatutkimuksia sekä hakukoneoptimointia. Olen tehnyt laajoja avainsanatutkimuksia hyvin eri aloilla toimiville yrityksille sekä suppeampia avainsanatutkimuksia blogiartikkeleita varten. Avainsanatutkimusten tekeminen on ollut minulle erityisen mielenkiintoista ja uusi taito osaamiseeni! Hakukoneoptimointia olen päässyt toteuttamaan esimerkiksi kirjoittamalla avainsanatutkimuksen perusteella yritykselle sisältöjä ja metatietoja verkkosivuille. Olen myös käyttänyt Yoast SEO- ja Semrush-työkaluja, joiden avulla optimoinnin onnistumista on voinut seurata.

Työharjoittelun aikana olen tehnyt sisällöntuotantoa eri yrityksille. Olen kirjoittanut sosiaalisen median päivityksiä ja toteuttanut blogiartikkeleita. Näiden lisäksi olen muokannut valokuvia, tehnyt markkinointimateriaaleja ja editoinut videoita. Olen auttanut Inkaa myös hänen oman yrityksensä markkinoinnissa. Tein yritykselle päivitetyn avainsanatutkimuksen, jonka aiheita olen hyödyntänyt suunnittelussa. Olen ideoinut valmiiksi somepostauksia, blogiartikkeleita ja koulutusmateriaaleja, jotka helpottavat arkea, kun pohjatyöt niihin on jo tehty valmiiksi.

Sujuvaa yhteistyötä ja kannustava työilmapiiri

Työharjoittelun aikana yhteistyö Inkan kanssa on ollut todella sujuvaa. Inka on ollut työharjoitteluohjaajana lempeä ja ystävällinen. Olen saanut häneltä ohjausta ja neuvoja aina tarvittaessa, mutta hän on myös antanut minulle vastuuta ja mahdollisuuden itsenäisesti ratkaista ongelmia. Annetut työtehtävät ovat olleet selkeästi ohjeistettuja ja monipuolisia sisällöiltään. Minulla on ollut koko harjoittelun ajan mielenkiintoista tekemistä, ja koen päässeeni osallistumaan yrityksen toimintaan, mikä ei ole itsestään selvää työharjoittelijana. Olen saanut palautetta tekemistäni töistä ja kehitysideoita niihin. Inka on osannut opastaa rauhallisesti esimerkiksi minulle uusien työkalujen käytössä ja auttanut aina eteenpäin, jos olen ollut jumissa jonkun työtehtävän kanssa.

Työntekijänä olen tottunut todella kiireiseen ja kellotettuun työntekoon kaupan alalla. Nyt työharjoittelijana Inka kannusti minua käyttämään rauhassa aikaa töihin, ja olen saanut työajalla myös kehittää osaamistani. Olen katsonut esimerkiksi koulutuksia WordPressin tehokkaasta käytöstä ja uusista ominaisuuksista. Olen myös katsonut ajankohtaisia webinaareja, joista olen laatinut muistiinpanot myös Inkalle luettavaksi. On ollut virkistävää vaihtelua kiireen ja jatkuvan paineen sijasta saada keskittyä rauhassa työskentelyyn ja oppimiseen. Arvostan itse työelämässä tasa-arvoa ja työhyvinvointia, ja koen, että jaamme Inkan kanssa nämä samat arvot.

Työharjoittelun opit ja yrittäjyyshaaveiden vahvistuminen

Kokonaisuutena työharjoittelu on antanut minulle paljon uusia oppeja, syvennystä vanhoihin ja varmuutta omasta ammattitaidostani. Olen päässyt tekemään käytännössä juuri harjoittelun tavoitteisiin sopivia, mielenkiintoisia työtehtäviä. Harjoittelu on myös antanut vahvistusta omille yrittäjyyshaaveilleni ja ajatuksia siitä, mikä voisi olla juuri minulle paras erikoistumisala digitaalisen markkinoinnin parissa.

Suosittelen työharjoittelua Injanilla ehdottomasti myös muille!

Yrityksellä oli tarjota monipuolisia digitaalisen markkinoinnin työtehtäviä ja minulle myös oman asiakastyön saaminen oli iso juttu! Inka on myös mahtava työharjoitteluohjaaja: samaan aikaan ammattitaitoinen, tarkka ja lempeä. Jos olet etsimässä työharjoittelupaikkaa, niin ota vain rohkeasti yhteyttä Inkaan!

Haluatko tietää, mitä voisit saavuttaa SEOn avulla ja mitkä ovat sivustosi lähtökohdat?